maanantai 11. toukokuuta 2015

Samettiruusujen esikasvatus

Ensimmäistä kertaa kokeilin nyt samettiruusujen esikasvatusta sisällä. Sillä kokemuspohjalla olen tietysti erittäinkin jäävi aiheesta yhtään mitään sanomaan - muuta kuin että olen positiivisesti yllättynyt miten yksinkertaista se oli.

Aiempina vuosina olen kylvänyt samettiruusut toukokuun alkupäivinä suoraan ulos (ruukkuihin ja avomaalle) ja sillä systeemillä se aloittaa kukinnan noin juhannuksen kieppeillä. Sekin on minusta ihan kohtuullinen aikataulu huomioiden, että siitä lähin samettiruusu kukkiikin aina syksyn yöpakkasiin saakka.

12. maaliskuu


26. huhtikuu


4. toukokuu

Aikalailla sama matka oli näillä sisällä esikasvatetuissa taimissa siemenistä kukintaan, kuin ulkoruukkuihin kylvetyillä siemenilläkin - noin kahdeksan viikkoa. Kylvin siemenet yksittäiskylvönä styroxiseen taimilaatikkoon. Siinä ne kasvoivat istutuskuntoon ilman mitään koulimisia tai uudelleenistuttamisia. En edes katkaissut sitä ensimmäistä nuppua niinkuin joissain lähteissä ohjeistetaan... Ehkä sitten ensi keväänä kokeilen - nyt en hennonut...

Kylvin siemenet tavalliseen kukkamultaan - kaksi pottiinsa. Jokunen potti jäi itämättä, mutta siirsin niihin taimen sellaisesta potista, johon oli itänyt kaksi. Kun taimet olivat päässeet kasvun alkuun, lisäsin lähes jokaiseen kasteluveteen tipan (siis reilusti ohjeistusta vähemmän) lannoiteliuosta. Käytin ihan tavallista Plantagen ravinneliuosta - sitä edullisinta :)
Alussa taimitarjotin oli itäikkunalla. Siirsin taimet jossain vaiheessa etelän puolen valoisammalle ikkunalle, mutta mitään lisävaloa eivät ole saaneet. Juurenniskassa on pätkä kaljua vartta, mutta taimen voi istuttaa vähän entistä syvempään - sinne jää multiin se pieni kauneusvirhe.

Käyttämässäni styroxisessa taimitarjotimessa istustuspotit olivat aika pieniä. Se onkin tässä vaiheessa aika tiiviisti juurettunut. Ravinneliuosta lisäsin lähes koko kasvun ajan juuri tämän pienen ruukkutilan takia - muutoin ei ehkä olisi voima riittänyt.

Ja sen verran vielä tarkennusta aiheeseen, että nämä nyt kukkivat ja kasvattajaansa kiittävät samettiruusut ovat ryhmäsamettiruusuja. Kokeilin kasvattaa myös isosamettikukkaa - samaan aikaan tehdyt kylvökset eivät ole vielä edes nupullaan...

On nämä vaan niin hienoja - ihan itsekasvattamia :)

Muutaman taimen jo istuttelin. Tässä ovat päässeet vessapaperihylsyjen seuraan - ja se hylsyjuttu onkin taas sitten ihan oma tarinansa :D

3 kommenttia:

  1. Minulla ei onnistunut sisällä esikasvatuksesta kuin kolme kappaletta samettiruusuja, eikä ne ede kuki vielä. Luin aiemmin viestisi miten onnistuu ulkona kasvatus. Kokeilen ensi vuonna sitä. Veitkö samettiruusut jo ulos? Taidan tehdä sen tänään. Kiitos Lidlin kasvukaari vinkistä. Hain samanlaisen, mutta tuossa takkahuoneen lattialla se vielä avaamattomana on. Näin meillä.

    VastaaPoista
  2. Ihan mielettömän komeita samettiruusuja olet kasvattanut. Minulla on kääpiösamettikukkia esikasvatuksessa ja eivät ole yhtä tanakoita eikä vielä nuppuja. Lannoitan liian laiskasti ja koulin puutarhamultaan, luultavasti lannoitettu kukkamulta olisi ollut tehokkaampi. Rakastan samettikukkien tuoksua! Lienenkö ainoa?

    VastaaPoista
  3. No onpa komeat samettiruusut! Arvostan!
    Itellä on kaverin lämmitetyssä jättikasvarissa tulossa ryhmäsamettikukkaa. Ovat kyllä kivasti lähteneet kasvamaan. Mutta vielä on aikaa, ennen kuin ne saa ulos. Mitä tahansa voi vielä tapahtua!

    VastaaPoista