tiistai 5. toukokuuta 2015

Kasvitunneli valmispakettina


Sähköputkesta (eli sähköjohdon taipuisasta muovisuojaputkesta) askarrellut kasvitunnelit ovat yleistyneet erityisesti lavaviljelijöiden keskuudessa. Suojaputki on helppo napsauttaa lavareunuksiin kiinnitettyihin kannakkeisiin, jolloin se pysyy tukevasti paikallaan. Päälle viritetty muovi tai harso ei paina alla olevaa kasvustoa - ja sen voi antaa olla paikallaan pitkälle kesään. Eikä systeemi edes näytä hullummalta :) Itse en ole vielä tätä omalla kasvimaalla kokeillut, mutta ihan varmasti se on käytännössä toimiva juttu.


Harvoin sorrun heräteostoksiin pakkauusien tavaroiden kohdalla (kirpparia ei lasketa :) mutta tänään keväthulluuksissani niin pääsi käymään. Koska kasvitunnelin rakentelu on ollut suunnitelmalistassa sekin jo aikansa, päätin kokeilla systeemiä Lidlin Florabest -rakennussarjalla. Hinta 7,99€ oli ihan kohtuullinen tällaiselle tee-itse-paketille. Mukana oli 14kpl 90cm pituista muoviputkenpätkää, liitoskappaleet ja rei'itetty 2x5m muovi. Yhteen kaareen käytettiin kaksi putkea, eli tarvikepaketti riittää max. noin 1.5 x 4m kokoiseen penkkkiin.
Penkin koolla ei sinänsä ole merkitystä - paketin tunnelitarpeet voi soveltaa monen kokoiseen pohjaan - vaikka jakaa useampaan pienempään penkkiin / kauluslavaan.
Kapeammassa penkissä kaari nousee korkeammalle - leveämmässä se jää matalammaksi.


Mukana oli narut ja koukut, joilla muovin saa päädyistä solmittua umpeen ja ankkuroitua maahan. Reunoille laitoin muutaman pienen kiven painoksi - ilman olisi kyllä lentänyt muovit ja tunnelit taivaan tuuliin - tai vähintäänkin naapurin tontille :D

Tunnelin asennus tapahtui ja onnistui muutamassa minuutissa. Käytin 1,2m x 3,2, kokoiseen penkkiin kymmenen putkenpätkää liitoksineen ja muovin. Muovia jäi siis pätkä yli. Putkia jäi yli neljä kappaletta - ja kunhan saan tämän jutun valmiiksi, taidan pyyhkäistä Lidliin hakemaan vielä toisen tunnelipaketin. Saan siitä yhden kokonaisen penkin suojatarpeet - ja kun yhdistän kahden paketin ylijäämäputket, niin kasassa on putkitarpeet vielä kolmanteenkin penkkiin, jonka voin muovin sijaan suojata harsolla.

Rei'itetty muovi on toisaalta fiksu veto - uskoisen että sade- ja muukin kasteluvesi läpäisee sen niin, ettei tarvi taiteilla kastelun kanssa (saa nähdä käytännössä?) . Reikien virallinen tarkoitus on toimia ilmastointiaukkoina - eli kasvusto ei pääsisi auringossa ylilämpenemään.
Toisaalta tuo rei'itys ei pelitä - akuutein kasvitunnelin tarve minulla on lehtikaaleille - rei'itetty muovi kun ei pidä tuholaisia poissa kasvustosta...

Siinä se nyt on, kasvitunneli - tai kasvutunneli - kumpaakin nimitystä tästä käytetään. Lidlin tarvikepaketti oli ihan kohtuuhintainen ja nopea ratkaisu jos tarvetta on vain jokuselle penkinpätkälle. Paketissa oli reilu 12m putkea. Pikaisella googlauksella paketissa olevien putkien hinta olisi eräässä tarvikekaupassa ollut noin 7€. Muovin osuudeksi jäi siis Lidlin paketissa 1€. Säästyipä siinä samalla erillinen ostosreissukin putki- ja muovikauppaan - nyt tulivat raejuuston ja purjon kanssa samassa kassissa :)
kasvutunneli

14 kommenttia:

  1. No voi harmi, kun vasta nyt luin tämän, olen kaavaillut tällaisen hankintaa ja kävin tänään kyseisessä myyntiliikkeessä. Taitaa tulla huomenna erillisreissu!

    Sini K.
    joka lämmittää lavojaan tällä hetkellä ihan vaan auringolla ja viilentää vapaasti taivaan tuulella
    kasvihormoni.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Sini :)
      Ihan kohtuuhintainen paketti ainakin "ensiavuksi". Jos tykästyn käytössä systeemiin, niin siten voisin investoida vähän pidempiin putkenpätkiin, joilla saisin hiukan enemmän korkeutta näihin 120cm leveisiin penkkeihin.

      Minäkin perustin nyt "avokasvihuoneen" entisen leikkimökin perustuksille :) Siellä toimii kanssa se tuuletus automatiikalla :D

      Poista
  2. Olipas hyödyllinen tieto. Taidan suunnata Lidliin. Pakko ostaa lehtikaalille, että saan harson pysymään niin ettei taimet litisty.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei :)
      Ihan kohtuuhintainen paketti. Minäkin viritin näitä kaaria lehtikaalipenkkiin - ja sitä harsoa nyt vielä mentävä ostamaan. Sitäkin olisi ollut Lidlissä, mutta oli päässyt loppumaan...

      Poista
  3. Hei, haastan kaikki gluteenittomat bloggaajat kirjoittamaan ja kuvaamaan yhden päivän ateriansa. t. Hanna / Arjen murusia

    http://www.gluteenitonsuunta.fi/blogit/kuulumisia

    VastaaPoista
  4. Tämä tunneli on toiminut meilläkin jo pari vuotta ja kevään ajan kyttäsinkin Lidlin mainoksia, että sain haettua toisen samanlaisen. Sopii kokonsa puolesta just hyvin meidän lavoihin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Anna :)
      Miten tuo rei'itetty muovi pelittää? Menikö sade läpi? Kesto?
      Oli ihan hyvä ostos - itsekin hain toisen - ja nyt kadun kun en ottanut kolmatta :)

      Poista
  5. Haha, lähetin isäni Lidliin ja nyt sekä minä, että siskoni saatiin kasvimaillemme tällaiset. Kiitos taas hyvästä vinkistä! Toisen laitan mökille jahka sinne kesäkuun alussa taas pääsen- ehkä saan kasvit hiukan nopeammin kasvamaan tämän ansiosta. :)

    Nyt ovat omat taimeni, jopa aluksi kituneet tomaatit lähteneet kaikki mukavasti kasvuun ja viikonlopun mökkireissun jälkeen huomasin selkeän eron. Eilen laitoin kesäkurpitsan ja jättikurpitsan siemenet idätysviritelmään (liotus +kostutettu talouspaperi minigripin sisään ja lattialämmityksen päälle). Harmi etten viime vuonna kirjoittanut ylös miten sain kurpitsat itämään lopulta. Muistan että siinä oli jotain ongelmia. Vielä olisi jäljellä pavut ja punajuuret, mutta ne taitaa olla fiksuinta tehdä suorakylvönä.

    Olisiko sinulla muuten vinkkejä miten saisi kasvit tuottamaan hyvän sadon? Olen viime aikoina yrittänyt selvittää mistä tietää kuinka paljon maa tarvitsee ravinteita/lannoitetta- tuloksetta. Kalkitustarpeenhan voi mitata maan ph:sta. Minulla on mökillä viljelylaatikot, joissa kaupasta ostettua perus puutarhamultaa. Veikkaan että mullan lannoittamiseen ei riitä käyttämäni ruohosilppu ja kastelulannoite, sillä viime kesänä esim. kesäkurpitsat tekivät todella huonon sadon.

    Tämä on se aika vuodesta, kun tekisi mieli puuhailla jatkuvasti puutarhan ja kasvien parissa. Vaikea on keskittyä muuhun, mutta pakko yrittää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Linda, kesäkurpitsat vaativat runsasravinteisen maan. Itse istutan kesäkurpitsani suoraan kompostimultakasan päälle ja siinä ne ovat viihtyneet varsin hyvin. Tosin viime kesä oli itsellänikin poikkeuksellisen huono, tuleva kesä on toivottavasti kaksin verroin parempi :)

      Poista
    2. Hei AnnaK, kiitos vastauksestasi! Pitäisi näköjään käydä tallilta pummimassa vähän lantaa siis. Kaupan lannoitteet ovat pirullisen kalliita. Katsoin kauhuissani kun kälyni lapioi viikonloppuna n. 1/3 viljelylaatikon tilavuudesta sekaan komostoitunutta hevon p:tä, mutta ilmeisesti pitäisi itsekin rohkaistua lannoittamaan reippaammin. Olen käyttänyt lähes pelkästään ruohosilppua runsaasti, mutta en ole tehnyt edes perustamisvaiheessa lannoitusta tai kalkitusta. Viime vuoden kylmä kesäkuu saattaa kyllä olla osasyy kesäkurpitsojen heikkoon satoon- alkoivat tuottaa vasta elokuun lopulla. Kävin pääsiäisenä Rooman Campo di Fiorin vegetorilla, josta ostin mukaani pieniä ihania kesäkurpitsoja. Nyt olisi tarkoituksena kerätä kesäkurpitsat juuri pieninä ja kukallisina, jolloin ne ovat herkullisimmillaan esim. kevyesti öljyssä freesattuina sitruunan ja suolaripauksen kanssa.

      Poista
    3. Hei :)
      Ihania keskusteluketjuja täällä :) Samaa sanon kuin AnnaK - kesäkurpitsat tarvitsevat vahvaa maata, mutta myös aurinkoa. Kurpitsat eivät kerää nitraatteja - eli niiden istutuspaikkaan voi lisätä hevonpeetä - tai talouskompostia.
      Viime kesä oli tosi huono kaikin puolin - kesäkurpitsat vikuuttivat minullakin - niinkuin kaikki muukin... Eli siitä ei kannata lannistua.
      Olen vähän sitä mieltä että erikoislannotteissa kyllä vedätetään hinnalla aika pahasti... Itse olen saanut maanviljelijäkaverilta 40kg apulantasäkkejä, joilla lannoitan nurmikkoa - ja sen leikatun nurmikon sitten kerään katteeksi kasvimaalle. Maatalousapulanta on paljon tujumpaa kuin tavalliset kotilannoitteet ja yksi säkki riittää minullakin vuosia. On siis huomattavasti edullisempaa kuin ne puutarhan pikkupussukat, joita myydään joka puskalle erikseen.
      Tämä nyt on tietysti taas yksi asia, jonka jokainen voi tutkia ja miettiä omalla kohdallaan, mutta itse en ole koskaan muuta käyttänyt kuin hevonpeetä, apulantaa ja sillointällöin kalkkia, jos takkatuhkat eivät riitä.
      En siis osaa sanoa esim. ruusuista, kun en niitä kasvattele, että miten tarkkoja ovat justiinsa siitä oikeista lannoituksesta, mutta kyllä apulanta ainakin perusnurmikon pitää vihreänä :)

      Poista
  6. Olen juuri itse ihmetellyt mistä saisin muoviputkea, jota voisin taivuttaa hallaharsoviritelmiäni varten - ja tässähän se vastaus tuli vielä extramuovin kera :) Toivottavasti lähi-Lidlissäni ko. systeemiä on vielä loppuviikosta tarjolla, yleensähän kaikki hyvät jutut tuppaavat loppumaan alta aikayksikön.

    VastaaPoista