maanantai 17. marraskuuta 2014

Ruoka-aarrekartta


Tämä alla kuvassa näkyvä lista on jo jokusen vuoden takaa - niiltä ajoilta kun aloin kyseenalaistaa virallista lautasmallia ja huomioida ruokaostoksilla muutakin kuin edullisinta hintaa...
Asia, johon ihan oikeasti olen tällä hetkellä tyytyväisin arjessani ja elämässäni, on viimeisen viiden vuoden aikaan tapahtunut muutos ruokavaliossa. Se on ollut iso muutos minulle, mutta myös koko perheelle.



Jokunen vuosi sitten, muutoksen alkumetreillä kirjasimme tytärten kanssa tähän paperilappuseen "tärkeitä" ruoka-asioita, sellaisia jotka tuntuivat silloin oikeilta - ja teippasimme muistilistan yhden kuiva-ainekaapin oviseinään. Tämä, meidän mielestä pitkä lista tuntui silloin ihan mahdottomalta toteuttaa ja muistaa arjessa...

Jossain vaiheessa muuttelin kaappien käyttötarkoitusta ja tämä listakaappi jäi vuosiksi melkein unohduksiin. Eilen satuin avaamaan oven ja löysin meidän vanhan, "ihan mahdottoman" suunnitelman. Uskomatonta on, että vuosia sitten se ihan mahdottomalta tuntunut pitkä järkiruokalista onkin nyt joka osaltaan ihan jokapäivän arkea.
Tähän ensimmäiseen ruokalistaan on tullut vuosien varrella paljonkin uusia "tärkeitä juttuja" - yksikään alkuperäisistä ainesosista ei kuitenkaan ole jäänyt matkalla pois :)

En ole koskaan tullut tehneeksi elämän aarrekarttaa, mutta tämä ruoka-aarrekartta ainakin toimi.

Kokeile tätä pikkuvinkkiä sinäkin. Netti, lehdet ja kirjat - vinkkejä ja linkkejä hyvään oloon ja parempaan ruokaan on nykyään jo liikaakin... Kun - tai jos tarve jonkinasteiseen elämäntapamuutokseen on ajankohtainen tai tarpeellinen, kannattaa lukea, tutkia ja jäsennellä tietotulvaa avoimin mielin. Sitten kuunnella vaistoaan ja poimia matkaan ne, jotka tuntuvat oikeilta ja omilta. Konkreettinen ylöskirjoittettu lista muistuttaa ja motivoi. Onnea matkaan omalle ruoka-aarrekartallesi :)

Kuiva-ainekaapin manteleita. Manteleiden viljelyyn käytetään kasvinsuojeluaineita aika reilulla kädellä... Päivän manteliannokseksi riittää 2-3 mantelia. sen hennoo ja se kannattaa satsata luomulaatuisiin. Makukin on ihan eri luokkaa kuin perusmanteleilla.
Kuivattua nokkossilppua ja nokkosensiemeniä. Tätä superfoodia löytää aloittelevakin hortoilija, kuivatuskin on helppoa. Nokkosta voi ripotella käytännössä joka annokseen - niin makeisiin marja-annoksiin kuin suolaisiinkin ruokiin.
Itsekasvatettuja chilipalkoja pakastettuna tuoreeltaan (vihreä kanta katkaistaan pois). Pikku pala piristää lähes ruuan kuin ruuan.
Minun teekaappi :) Aamun aloitan vihreätee -pohjaisella sekoituksella. Iltapäivästä vaihdan ihaniin yrttijuomiin.
Vitamiineja talvea varten... Kasvissyöjille B12 -vitamiinia, keski-ikäiselle naiselle tarpeellinen Q10, krilliöljyä, kaliumia, seleeniä...
Mausteet - aina esillä. Luin juuri feng shuita käsittelevän artikkelin, ja siinäkin mausteet ohjeistettiin pitämään keittiössä näkysällä - niin olen aina tehnyt :) Nyt oman maan omput alkavat olla hakusalla. Lidlistä löytyy usein ihan hyviä luomuomppuja kohtuuhintaankin.
Kaalia joka päivä - se oli yksi listan haasteellisista osista. Nyt vasta huomasin, että hapankaalin myötä siitä on tullut itsestäänselvyys :)
Pavut olivat toinen aikoinaan haastavalta tuntunut osanen. Idätettyjä mung-papuja on helppo lisätä lautaselle. Valmiiksi keitettyjä papuja voi pakastaa annosrasioihin ja sellaisena ovat kätevä lisä lähes joka ruokaan nekin.

Ja koska minulla on aarrekartta -  löytyy minulta tietysti aarrearkutkin :)

Yksi täynnä mustikkaa
 Toinen vadelmia...
 Kolmas puolukkaa ja mustaherukoita ja maa-artisokkasosetta ja haperoita ja rouskuja...
 Ja vielä yksi omenamehua...


8 kommenttia:

  1. Mistä ostat Herbarian mausteita? Ne ovat tosi hyviä, itse olen tilannut Saksasta Violeystä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei :)
      Kiitos vinkistä. Näitä oli aiemmin Jyväskylän Katriinan kaupassa, mutta se on nyt lopetettu. Eli käynpä minäkin kurkkaamassa Violeyn tarjonnan :)

      Poista
    2. No juuri meinasin tulla kommentoimaan, että mistä noita saa. Kiitos siis vinkistä luimupupu :)

      Poista
  2. Wau mitä säilöttyjä juttuja ja ihania purkkeja ja tosi todella mielenkiintoinen juttu. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiia :)
      Purkit on mun heikkous - tykkään pitää ne kaikki näkysällä ja tietysti täynnä :)

      Poista
  3. Tämä on tärkeä periaate. Aarrekartta on ihana nimi sille :)

    Minun aarrekarttaani kuuluu päivittäin (tai lähes päivittäin) kaaleja ja sipuleita, erivärisiä kasviksia paljon ja marjoja, laadukasta öljyä (kalaöljyä, pellavansiemenöljyä, kookosrasvaa ym.), hapatettuja tuotteita (esim hapankaalia ja -kurkkuja), raakatuotteita, merilevää, kourallinen pähkinöitä ja manteleita, siemeniä ja muutamia lisäravinteita.

    Haluaisin lisätä listaan vielä idätetyt tuotteet. Täytyy yrittää siis ryhtyä taas idättämään. Kunnon astia auttaisi ja rutiini, ettei huuhtelut unohdu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista :)
      Ihana lista sinulla. Minullakin on nykyään idut mukana - jatkuvasti pytty tekeentymässä (siis talven ajan, kesällä en oikeastaan viitsi kun on kaikkea vihreää tarjolla).

      Merilevä - tai siis kaikenlaiset levät on kanssa mukana, mutta ihan suoraan sanoen, ihan joka päivä en tule ottaneeksi. Sekoitan puolikkaaseen vesilasilliseen chlorellaa, kelppiä, spiruliinaa ja vehnänorasjauhetta. On se vaan aika pahaa... Ei millään opi tykkäämään :)

      Poista
  4. Minusta dulse on hyvää, siis se punainen. Liotettuna sitä voi laittaa vaikka salaattiin ja jodiannoksen saadakseni syön sitä pienen palan joskus ihan kuivanakin :)

    Järvilevissähän ei kai ole jodia, mutta lehtivihreää kylläkin. Mulla on spirulinatabletteja, joita otan sellaisina päivinä, jos vihreän saanti on jäänyt vähäiseksi.

    VastaaPoista